Vapaana kustannustoimittajana tarjoan palveluita käsikirjoitusten editointiin tai koko kirjaprojektin hoitamiseen avaimet käteen -periaatteella,  käsikirjoitusten arviointia sekä kustannustoiminnan ja kirjantekemisen konsultointia. Omakustanteita en ole valmis kätilöimään kuin erityistapauksissa. Olen käytettävissä kustantamoille ja yhteisöille, joiden toiminta on vakiintunutta.

Tarkemmin:

° käsikirjoituksen laadun ja julkaisukelpoisuuden arviointi

° käsikirjoituksen editointi (rakenne, kieliasu, kerronnallinen toimivuus yhteistyössä kirjailijan kanssa)

° käännösten editointi (näkökulmani on se, että tekstin täytyy toimia yhtä hyvin kuin suomenkielisen teoksen)

° kustannustoimittajana olen toimittanut kirjoja laidasta laitaan, lastenkirjoista taloustieteeseen ja sotahistoriaan, musiikkikirjoja klassisesta musiikista räkäiseen rockiin ja M. A. Nummiseen, elämäkerroista luontokirjoihin, dekkareista taideproosaan. Jos jostain syystä huomaan, että en pysty tekemään käsikirjoitusta paremmaksi eli nostamaan sen jalostusarvoa käsikirjoituksesta kirjaksi, kerron sen asiakkaalle heti.

° arvostan osaamistani sen verran, että haluan tehdä projektit kunnolla, säällisellä aikataululla ja kohtuukorvauksella.

° käyn myös mielelläni puhumassa yleisötilaisuuksissa kirjantekemisestä, kustannusalasta ja sen muutoksesta.


Töitäni ovat mm. seuraavat kirjat:

Juha Taskinen: Jää hyvin saimaannorppa (Tiedon Fnlandia-ehdokas ja yleisön suosikki)
M. A. Numminen: Kaukana väijyy ystäviä ja On syytä muistaa (muistelmat)
Kauko Röyhkä: Marjatan poika ja Vaeltava vitsaus (muistelmat)
Kauko Röyhkä & Juha Metso: Ville Haapasalo -kirjat
Sixten Korkman: Talous ja utopia
Matti Alahuhta: Johtajuus
Mika Maliranta: Pinnan alta
Olli Rehn: Kuilun reunalta ja Onnellisten tasavalta
Juho Saari: Samassa veneessä
Hannah Arendt: Eichmann Jerusalemissa
Francis Fukuyama: Identiteetti
Mart Laar: Viro vuonna nolla
Topi Salmi & Teijo Erkinharju: Twist Twist
Tapani Bagge: Havana Black – Ukkoskansan soturit
Pauli Hanhiniemi: Paulin Kolmas nainen
Ismo Sajakorpi: Kivikasvot ja mä

John le Carré: Vielä yksi tehtävä ja Viimeinen henkäys
Mick Herron: Jackson Lamb -sarja (Slow Horses)
Lilja Sigurdardottir: Arora-trilogia ja Reykjavik Noir -trilogia
Charlotte a-Khalili: Olivia Oldenheim -sarja
Ian Rankin: Hautakivet sydämessä
Kari Häkämiehen Henrik Hamilo -sarja
Sakari Viinikainen: Teatterikuninkaan sota ja Rautatiesota 1918
Mirja Turunen: Veripellot
Raiko Häyrinen: Jaakko Ryhänen – minun matkani
Katariina Hakaniemi: Oli myös onnellisia kuukausia
Timo J. Tuikka: Kekkosen salaiset päiväkirjat, Vitutuksen voima, Kylä josta pojat katosivat, Kohtelias murhaaja 

ja parisataa muuta kirjaa, joista toivottavasti tekijöille on jäänyt hyvä maku suuhun, vaikka kirjasta ei bestselleriä olisi tullutkaan